Kevään aikana tuli käytyä yhtäällä sun toisaalla, mutta myös paukutettua binääriä. Sosialistinen suhtautumiseni aineettomaan pääomaan kannustaakin minua nyt levittämään lastuja viimeaikaisista veistoksista. Tässä siis joitakin keväisen puuhastelun tuloksia.

Kandi
Kevään mittaan valmistui lukuisia harmaita hiuksia halkonut kandidaatintutkielmani neuroverkkojen käytöstä sovittamisessa ja ekstrapoloinnissa. Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin yhteydenottopyyntöjä, tarjouspyyntöjä ja ilmaista olutta otetaan vastaan.

Liaani
Niin kuin saatoin aiemmin ohimennen mainita, päätoimitan tätä nykyä Hiukkasen kiltalehteä, Liaania. Upouuden julkaisun kyhääminen tyhjästä oli kauan odotettu haaste, ja vaikka itse siitä mielelläni kunnian ottaisinkin, niin ei voi väheksyä muiden aktiivisten toimittajien roolia, jota ilman positiivinen yllätys olisi varmasti lässähtänyt. Oheinen ensimmäinen numero julkaistiin 29.4. ja jatkoa seuraa toivottavasti jo syyskuussa. Pysykää kanavalla!

Karrelle palanut enkeli
Viime keväänä kiltahuoneella laulettiin rutkasti karaokea. Pasila-sarjasta kansansuosioon ponnahtanut Andy Suonsilmän (fikt.) Karrelle palanut enkeli koki debyyttinsä samana iltana, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa. Ei ehkä paras päivä iskostua mieleen, mutta karaoke-versio on tullut jäädäkseen. Tiedosto toimii ainakin sellaisissa peleissä kuin Ultrastar ja Performous, lataus vapaa!

Tititiitii’d
Kun viime tammikuussa lunastin postista tulleen digitaalipianoni, en olisi mitenkään selvinnyt kotiin ilman uljasta aseenkantajaani. Siinä olivat lujilla Golf ja pari käsivarren lihasta, mutta lopulta kynnys ylittyi ja kuplamuovi paukkui. Lupasin nauhoittaa avustajalleni palkkioksi yhden biisin; se ei ole tämä. Tämä on esimakua ja syntyi eräänä pimeänä talvi-iltana hetkellisen inspiraation tuloksena. Joitakin sekalaisia nauhoituksia saattaa löytyä samasta hakemistosta nyt ja vastaisuudessa.