-Kerro mulle tarina!
-Ai että sä nukahtaisit?
-Joo.
-Just…
-No ei sun pakko ole…
-No jaa. Hmm. Olipa kerran kauan sitten kaukaisessa maassa kuningaskunta. Hallitsija oli jo vanha, hän makasi kuolinvuoteellaan ja vuoteen äärellä oli hänen kolme poikaansa. Kuningas sanoi heille: “Poikani, pian minusta aika jättää, ja silloin yhden teistä täytyy ottaa paikkani valtakunnan johtajana. Mutta kenet teistä valitsisin?”. Pojat tuijottivat hiljaisina isäänsä. Lopulta pojista vanhin aukaisi suunsa ja sanoi: “Minä olen esikoispoikasi, ja siksi kruunu kuuluu minulle. Olen vanhin ja kokenein, ja pystyn kantamaan parhaiten vastuuta.” Siihen kuningas vastasi…
-…?
-Hmm. Kuningas vastasi: “Hyvä on, valitsen sinut seuraajakseni.” Sitten kuningas nukkui pois ja vanhin poika valittiin uudeksi hallitsijaksi. Esikoiset nyt vaan ovat kaikista kovimpia tyyppejä.
Satujen prinssit matkustavat epäröimättä tuntemattomille seuduille, uhmaavat veren seisauttavia kauhuja ja keräävät ihailevia katseita karauttaessaan voittajina kylänraitille – vain löytääkseen kauniista prinsessasta vastinkappaleen elämänsä rakkaudelle (ja liudalle resessiivisiä verisairauksia).
Minä en ole satujen prinssi, minä olen ihan Juha vaan.
Sen tajusin lukuisten sokkeloisten umpikujien jälkeen huomattuani, että ystävyys, kärsivällisyys ja uskollisuus löytyvät usein lähempää kuin itse arvasin etsiä. Ne ovat kuin salaatinlehti hampaiden välissä: tuttavat saattavat nauraa sille, parhaat ystävät kertovat siitä sinulle, mutta oikeasti uskot vasta katsoessasi peiliin. Ehkä seikkailu ei vain ole minun juttu.
No, en muista kummalla meistä se lehti pilkotti suusta, mutta Kuuban narikkajonossa kummallakaan ei ollut peiliä ja kai meidän täytyi luottaa toisemme apuun sen irroittamiseksi.
Myöhemmin sille nauroivat ystävät ja tuttavat ja varmasti moni ventovieraskin, mutta väliäkö sillä? Minä voin painaa pääni tyynyyn ja katsoa, kuinka aivan vierelläni toinen silmäpari säkenöi. Näen siinä heijastuksen itsestäni ja kaikenlaista paljon parempaa. Hän aukaisee suunsa ja pyytää minua kertomaan iltasadun. Oliko tuo salaatinlehti? Arvaisinkohan…
